Älä leiki tulella

Pian on kulunut vuosi Kuuban viime aikojen merkittävimmästä poliittisesta tapahtumasta. 11.heinäkuuta tuhannet ihmiset eri puolilla Kuubaa lähtivät kaduille osoittamaan mieltään jo pitkään kurjistuneita elinoloja vastaan, protestoidakseen puutetta lähes kaikesta.

Vuoden aikana on pohdittu purkauksen syitä. Yhteisymmärrykseen ei ole päästy, vaan keskustelu on jakautunut jyrkästi kahtia.

Kaksi näkemystä: ensimmäinen tähdentää mielenosoitusten spontaanisuutta. Ne syntyivät tuosta olojen kurjistumisesta ja poliittisten vallanpitäjien kyvyttömyydestä tehdä syvällisiä ja kokonaisvaltaisia muutoksia järjestelmään, joka ei toimi.

Toinen näkemys on vanha tuttu. Kyse oli Yhdysvaltain järjestämästä ja rahoittamasta purkauksesta ja syy oli kuten aina ennenkin imperialismin.

Näitä tapahtuman syitä pohtii myös ekonomisti ja historioitsija Domingo Amuchastegui kuubalaisessa verkkojulkaisussa La Joven Cubassa. Hän oli aikanaan syvällä maan hallinnossa nimittäin Kuuban tiedustelupalvelun analyytikko, mutta muutti sittemmin Yhdysvaltoihin.

"Toki Yhdysvaltoja voi hyvällä syyllä syyttää jo 63 vuotta kestäneestä vihamielisyydestä, salajuonista ja talouspakotteista Kuubaa kohtaan. Siitä ei ole mitään epäilystä.

Mutta paljon johtuu Kuuban johtajien omista virheistä kuten itsepäisestä kiinnipitämisestä poliittisesta järjestelmästä. Se toimi vallankumouksen ensimmäisinä aikoina liittolaisten eli neuvostoblokin tuella. Se on kuitenkin pysynyt muuttumattomana näihin aikoihin asti, koska Fidel Castroa seuranneilta johtajilta puuttuu lahjakkuutta, rohkeutta, luovuutta ja laillisuutta tehdä tarvittavia uudistuksia."

Amuchasteguin mielestä 11.7. mielenosoitusten leimaaminen vain Yhdysvaltain ja Miamin amerikankuubalaisen äärioikeiston tekosiksi tarkoittaisi sen tunnustamista, että ne ovat onnistuneet vuosikymmeniä kestäneessä myyräntyössään. Se olisi ihan liian suuri ansio heille.

Ei uudistuksia, vaan jatkuvuutta

Viime vappuna hallinto onnistui vielä osoittamaan suurten massojen tuen. Se ei kuitenkaan saanut sitä ryhtymään tarvittaviin uudistuksiin, mutta sai valtion median hehkuttamaan voiton varmuutta ja unohtamaan taloudellis-sosiaalisen ja poliittisen kriisin pahentumisen, mikä murentaa koko ajan vallitsevan järjestelmän hegemoniaa.

Sen sijaan hallitus ryhtyi jälleen kerran sortotoimiin. Se näkyi hyvin äskettäin hyväksytyssä rikoslain uudistuksessa ja ylimitoitetuissa rangaistuksissa 11.7.osallistujille.

"Tämä siitä huolimatta, että lukematon määrä vallankumoukselle uskollisia nuoria ja vanhoja kuubalaisia monien alojen asiantuntijoita kiinnitti blokeissaan, erilaisissa julkaisuissa ja haastatteluissa huomiota kahteen asiaan. Ensinnäkin, 11.7. tapahtumiin johti ennen kaikkea hallituksen itsepintainen kieltäytyminen tekemästä välttämättömiä muutoksia yhteiskunnassa. Toiseksi, ellei noita muutoksia tehdä, sama voi toistua jonakin hetkenä uudestaan, eikä välttämättä kovin kaukana tulevaisuudessa."

Fidelin sanomiset

Kirjoittaja vetää esille Kuubassa aina siteeratun ylipäällikön Fidel Castron sanomisia 80-luvun lopulta ennen sosialistisen blokin ja Neuvostoliiton katoamista maailmankartalta. Hän viittaa Castron eräälle yhdysvaltalaistoimittajalle antamaan lausuntoon, ettei silloinen Neuvostoliitosta kopioitu sosialismin malli enää palvele edes kuubalaisia ja että Kuuban tilannetta luonnehtii taistelu ideoista.

"Jos Fidel todella piti noiden aikojen sosialismia jo menneenä ja epäonnistuneena, niin mitä tehtiin asian korjaamiseksi. Hyvin vähän tai ei mitään."

"Ja jos Fidel puhui ideoiden taistelusta, hän tuskin tarkoitti uudistettua, tukahduttavaa rikoslakia, poliisitoimia ja tuomioita, jotka on tarkoitettu lähinnä erittäin vakaville rikoksille eikä 11.7. kaltaisille mielenosoituksille. Mitä tekemistä tällä on ideoiden taistelun kanssa? Ei yhtään mitään."

Patria y vida ja Amelia

Nykyoloja arvosteleva laulu Patria y vida syntyi ns. San Isidro -liikkeen jäsenten keskuudessa, Se sai paljon huomiota sosiaalisessa mediassa Kuubassa ja ulkomailla, palkittiin Grammylla, mutta sen vaikutus kuihtui pian pois eikä siitä ollut minkäänlaiseksi liikehdinnän luojaksi.

Kaksi San Isidron nokkamiestä sai kuitenkin pitkät vankeustuomiot, tosin ei 11.7. mielenosoitusten vuoksi, vaan aiemmista tapahtumista Havannassa, joista ei muualla maailmalla saisi sakkoja kummempaa tuomiota. Luis Otero viisi vuotta ja Maykel Castillo yhdeksän vuotta vankilaa. Amnesty Internationalin mukaan he ovat mielipidevankeja.

"Nyt meillä on edessämme aivan toisenlaisia kokemuksia. Esimerkiksi Amelia Calzadilla (katso edellinen artikkelini Ameliasta), nuori kolmen lapsen äiti ja vallankumouksellisten tytär tuli kuin tyhjästä ja onnistui valtavalla tarmolla ja energialla tekemään ennennäkemättömän vaikutuksen sekä Kuubassa että kansainvälisesti käyttämällä älykkäästi hyväksi sosiaalista mediaa. Yhdeksän minuutin videossaan hän kuvasi erinomaisesti sitä todellisuutta, jossa valtaosa kuubalaisista joutuu elämään."

"Joillekin video oli aika merkityksetön ja viralliset mediat taas yrittivät kaikin tavoin mitätöidä sen sanoman. Molemmat erehtyvät. Yhdelläkään Yhdysvaltain rahoittamalla kuubalaisella dissidentillä ei ole koskaan ollut samanlaista vaikutusta, vastakaikua ja tukea Kuuban politiikassa kuin tällä Amelian lyhyellä videolla." 

Presidentti kritiikin kohteena

Syy siihen on Amuchasteguin mielestä täysin selvä: Amelia kuvasi ja tulkitsi oikein kuubalaisten enemmistön päivittäistä tuskaa, heidän vaatimuksiaan eikä hän kohdistanut kritiikkiään pikkuvirkailijoihin, vaan suoraan yhteiskunnan huipulle muun muassa presidenttiin.

Se aiheutti todellisen tuen ja sympatian aallon. Se ei kuitenkaan johda välttämättä minkäänlaiseksi sytykkeeksi uudelle liikehdinnälle, mutta ei sitä voi myöskään kokonaan unohtaa. Ehkä se vaikuttaa jollakin tavalla hallinnon mahdollisiin uusiin reformisuunnitelmiin.

"Joka tapauksessa nyt hälytyskellot soivat jo enemmän kuin koskaan 11.7. jälkeen. Se voi olla vain pieni kipinä, mutta ei ole syytä unohtaa, että kipinä voi sytyttää tuleen koko preerian. Siihen voi vielä lisätä, että hyvin vakavat ennusteet viittaavat uuteen 11.7. kaltaiseen purkaukseen. Olisi uskottava, ettei tulen kanssa ole leikkimistä", päättää Amuchastegui artikkelinsa.

Teksti: Antti Halinen

Kuva: Unsplash/Jeremy Bezanger