Sikarin historiaa

Nykyään sikarinpolttajat on häädetty sikariklubeille tai peräti pakkastuuleen parvekkeille, mutta sikarin ensi kerran rantautuessa Eurooppaan kohtelu oli vieläkin karumpaa.

Kristoffer Kolumbuksen matkakumppani Luis de Torres sai vuonna 1493 inkvisiitiolta 10 vuoden vankeustuomion noituuden harjoittamisesta. Syynä oli sikarinpoltto Madridin kadulla.

Kolumbus löytäessä vuotta aikaisemmin uuden maailman sikarilla oli jo pitkä historia. Alkuasukkaat käyttivät tupakkakasvin lehtiä polttamalla niitä ruokopiipun (tabaco) päässä tai alkukantaisen sikarin tapaisina lehtikääreinä. Myös mälliä pureskeltiin.

Eurooppalaiset kysyivät piippua polttavalta intiaanilta, mitä hän polttaa ja vastauksena oli "tabacoa". Näin piipun nimestä tabaco tuli siis erehdyksen kautta nimi itse tupakkakasville. Kasvilla oli tietenkin oma alkuperäinen nimi: Arawak-intiaanit käyttivät tupakasta samoin kuin sen lehdistä kääritystä sikarista nimeä cohiba.

Cohiba on aina tarkoittanut siis hyvää sikaria. Sanaa cigarro alettiin käyttää espanjankielessä 1700-luvulla. Se tulee atsteekkien mayankielisestä sanasta zikar.

Lääkkeestä nautintoaineeksi

Sikarin tarinaa kerrottaessa voi vaikka aloittaa Warao-intiaanien palvontamenoista. Suuret henget ravitsivat itseään sikarin savulla. Poppamiehille tuotiin 60-75 cm pitkiä mustasta tupakasta ja Tacamahabon-pihkasta tehtyjä sikareita, joita heidän piti polttaa taukoamatta. Muuten uhkasi maailmanloppu.

Tupakka oli vielä 1500-luvulla lääke, joka paransi myrkylliset puremat, kaikenlaiset rintavaivat, päänsäryt, reumatismit, hammassäryt, nuhat, tukokset, vatsakivun, ummetuksen, munuaiskiven ja kaikki kylmyyden aiheuttamat vaivat.

Sikarinvalmistus alkoi eri Euroopan maissa 1700-luvulla, ja 1800-luvulla tupakkaa ei enää pidetty rohtona vaan nautintoaineena. Nykytieteen mukaan tupakka ja myös sen jaloin muoto sikari katsotaan terveydelle haitalliseksi. Sikarinpolttajalla on tosin hyvä puolustus terveysvalistajien moitteisiin: kukaan ei polta sikaria ketjussa kuin Warao-poppamies, vaan sikarille rauhoitetaan oma nautinnollinen hetkensä.

Kuuba on sikarin kotimaa

Ranskalla on kuuluisat viinialueensa, Savonlinnan torilla lörtsy, mutta sikarien oikea kotimaa on Kuuba. Alunperin Meksikosta peräisin olleen parhaimman tupakkalaadun, Nicotiana Tabacumin viljely kehittyi ensin 1500-1700-luvuilla Hispaniolan saarella (Haiti), josta se tuotiin Kuubaan noin 1580. Lajike syrjäytti pian karkeamman Nicotiana Rustican, ja jo 1600-luvulla Kuubaa alettiin pitää parhaana tupakkamaana.

1770-luvulla havaittiin, että Kuuban länsiosassa sijaitsevan Pinar del Ríon seudulla olevan Vuelta Abajon maaperä sopi erityisen hyvin tupakan tuotantoon. Jos Kuuba olisi EU:ssa, "sikari"-nimikettä saisi todennäköisesti käyttää vain tuon alueen tupakasta tehdyistä havannalaisista.

Pelkkä paras tupakka ei riitä, sikarinvalmistuksessa olennaista on käsityötaito ja oikeat "reseptit", se miten sikarit kääritään. Tupakkakasvin lehdet lajitellaan ja sekoitetaan vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi eri viinitilojen viineille tehdään tasaisen laadun aikaansaamiseksi. Sato kerätään alimmista lehdistä alkaen ja lehdet lajitellaan jo poimintavaiheessa, koska eri kasvin osien lehdillä on eri käyttötarkoitus.

Tupakanlehdet kuivatetaan aitoissa korkeilla orsilla. Tämä ensimmäinen fermentaatio kestää 50 vuorokautta. Tämän jälkeen valitaan parhaat lehdet.

Toisessa fermentaatiossa lehdet kostutetaan, kääritään palmunlehtiin ja varastoidaan 2-3 kuukaudeksi. Varastossa niitä käännetään keskimäärin 6 kertaa, jotta epäpuhtaudet, kuten ammoniakki, saadaan poistetuksi.

Seuraavaksi lehdistä riivitään keskiruoto pois ja tehdään tupakan sekoitus, jolloin saadaan neljä eri tupakkaluokkaa kevyemmästä voladosta, secoon, ligeroon ja vahvimpaan medio tiempoon.

Todellisen laatusikarin katsotaan vaativan kolmannen fermentaation, jossa lehdet ovat paaleihin puristettuina varastoituna vielä 3 kuukauden ajan. Vasta sen jälkeen tupakanlehdet ovat valmiita sikarinkäärijälle eli torcedorille. Kuubalaisessa sikariteollisuudessa käärintä on käsityötä, joka vaatii korkeaa ammattitaitoa, pitkää kokemusta ja lahjoja alalle.

Aluksi torcedor kokoaa sisuslehdet pituussuuntaan niin, että savu pääsee hyvin kulkemaan. Sisuslehtien väljyys vaikuttaa siihen, miten sikari palaa. Sisusosan ytimeen valitaan valitaan parhaan voimakkuuden omaavat tupakan keskiosan ligero-lehdet, vaaleampia ja miedompia seco-lehtiä käytetään ytimen ulkopuolella.

Sisuslehdet kääritään kahden sidoslehtipuolikkaan sisään ja asetetaan puiseen muottiin. Näiksi käärelehdiksi, eli "verinahkaksi" valitaan heikkoaromisimmat volado-alalehdet. Ylimääräinen osa "pötköistä" leikataan irti ja sisustupakka puristetaan muotoonsa muotissa.

Päällyslehdiksi valitaan suurimmat ja kauneimmat tupakkakasvien ylimmistä lehdistä. Niiden aromikkuuskin on väkevintä. Työvälineenä on puualusta ja sirppimäinen terä chaveta. Muotista otettu sikarinmallinen sisustupakka asetetaan päällyslehden päälle vinottain ja päällyslehteä venytetään ja kääritään sikarin ympärille. Käärö kiinnitetään kasvisliimalla ja sikarin toiseen päähän liimataan päällyslehdestä tehty lakki.

Tämän jälkeen sikarit kootaan nippuihin, tarkastetaan, käsitellään torjunta-aineilla ja lajitellaan värisävyjen mukaan, joita on peräti 60. Sikareihin kiinnitetään sikarivyöt ja ne pakataan hyvin huolellisesti laatikkoihin niin, että niissä on vain samanvärisiä ja tarkalleen samaan asentoon asetettuja sikareita. Tällaisen järjestyksen puuttuessa on syytä epäillä sinetöityäkin sikarilaatikollista väärennetyksi.

Merkillä on merkitystä

Kuubalaisen sikarin varsinainen maailmanvalloitus alkoi, kun havannalaismerkit syntyivät. Ensimmäinen Havannassa rekisteröity sikarimerkki oli Bernardino Rencurrel ja Cabanas y Carbajol (1810), jota seurasivat Punch (1840), ensimmäinen puiseen sikarilaatikkoon pakattu merkki Henry Uppmann (1844), Partagas (1844), El Rey del Mundo (1848), Sancho Panza (1848), Romeo y Julieta (1850), Hoyo de Monterrey (1851), Bolivar (1927) ja Montecristo (1935).

Kuuban vallankumouksen jälkeen sikariteollisuus kansallistettiin ja jonkin aikaa Fidel Castron sanoin "merkkien aika oli mennyttä". Vuonna 1968 palattiin kuitenkin perinteisiin tuotemerkkeihin ja valmistustapoihin ja markkinoille tuli myös Eduardo Riveron kehittämä erinomainen puro, jonka valmistukseen liittyi käyttöönotettu kolmas fermentointi. Sikari sai Celia Sánchezin ehdotuksesta nimen Cohiba.

Sikarinpolttajilla on paitsi omat mielimerkkinsä, myös mieluisimmat laadut ja koot. Sikarin värin mukaan pääluokituksia on kahdeksan, vaaleimmista tummimpiin: clarissimo, double claro, claro, colorado claro, colorado, maduro colorado, maduro ja oscuro. Koot määritellään pituuden, ympärysmitan ja muodon mukaan.

Sikari on tuoretavaraa. Sikareja säilytetään humidor-laatikossa, jossa oikea ilmankosteus säilyy tasaisena. Sikari on parhaimmillaan hyvässä seurassa, kuubalaisen rommin ja musiikin kera tarjottuna. Sikarinpolttoon kannattaa varata tarpeeksi aikaa.

Hiljentyminen kuubalaisen sikarin parissa vastaa uskonnollista elämystä. Jo muinaiset intiaanit tunsivat tämän taian.

Teksti: Timo Seppälä
Julkaistu alun perin 2010