Amelia, video ja Kuuban ongelmat

21.06.2022

Nuoren, kolmen lapsen kuubalaisäidin Amelia Calzadillan Facebokiin lataama yhdeksän minuutin video herätti äskettäin suurta huomiota ensin sosiaalisessa mediassa ja heti perään siihen kohdistui vallanpitäjien valvoman median vastaisku. 

Calzadilla kutsuttiin kaupunginosansa Havannan Cerron viranomaisten, käytännössä kommunistisen puolueen kuultavaksi.

Kahden ja puolen tunnin jälkeen Calzadilla tuli ulos virastosta ja sanoi, että kyseessä oli ollut vain tapaaminen ei kuulustelu. Hän ei antanut minkäänlaisia lausuntoja kansainvälisen median odottaville toimittajille.

Paikalle oli espanjalaisen uutistoimiston EFE:n mukaan kertynyt paljon uteliaita havannalaisia ja runsaasti valtion turvallisuuspalvelun siviilipukuisia agentteja ilmeisestikin varmistamassa, etteivät median edustajat pääse kysymään mitään tapahtuneesta "keskustelusta".

Muutama tunti myöhemmin Calzadilla kirjoitti kertovansa mielipiteistään myös tulevaisuudessa. Hän sanoi kuitenkin voineensa selvittää Cerron kaupunginosan johtajalle taloudellisia huoliaan, erityisesti talouskaasun puutteen aiheuttamia ongelmia ja kuluja.

Calzadillan "erehdys"

Calzadilla perusteli Facebook-videossa sanomaansa hyvin tunteellisesti:

"Koska lapsillani ei ole ruokaa, koska heillä ei ole kenkiä, koska heillä ei ole vaatteita, koska he tarvitsevat ulkomailla eläviä sukulaisiamme voidakseen elää kunniallisesti Kuubassa. Kuubalainen äiti, sinä joka nouset varhain aamulla kuten minäkin huolestuneena siitä, että tulee sähkökatko, et tiedä, voitko antaa ruokaa iltapäivällä koulusta palaaville lapsillesi, sinulta minä kysyn, miten paljon vielä kestät ja siedät - minä en kestä enää."

Itse asiassa Calzadilla ei kertonut mitään sellaista, mitä kuubalaiset eivät tietäisi. Hän oli jo puolentoista vuoden ajan ilmoitellut kaasuongelmastaan tuloksetta ja lisäsi videoon muita, kaikkien tuntemia puutteita ja arkielämän ongelmia, jotka ovat vain kärjistyneet viime aikoina: jatkuvat sähkökatkot, hintojen raju nousu pieleen menneen rahauudistuksen vuoksi, peruselintarvikkeidenkin ostaminen valuuttakaupoista ja pitkät, loppumattomat kananlihajonot.

Tuo sanoma kuvasi varsin erinomaisesti nykykriisin kuubalaisissa herättänyttä tyytymättömyyttä. Se virhe vallanpitäjien silmissä oli tietysti tehdä puutteista video, laittaa se nettiin ja kaiken kukkuraksi arvostella myös maan poliittista eliittiä.

He siellä ylhäällä

Calzadilla sanoi syyttävänsä ongelmista niitä, jotka johtavat ja ovat muiden yläpuolella. Hän viittasi nimeltä muun muassa energia- ja kaivosministeriin (sähkö- ja kaasupula) ja suoraan myös maan presidenttiin ja kommunistipuolueen pääsihteeriin Miguel Díaz-Caneliin.

"Miten kauan kansa joutuu maksamaan teidän mukavuuksistanne?" kuului Amelian kysymys.

Se ja viittaus Díaz-Canelin vastuuseen ongelmista oli hämmästyttävän rohkea teko nyky-Kuubassa. Aiemmin tänä vuonna valtionsyyttäjä nimittäin ainakin harkitsi syytteiden nostamista, kun presidenttiä ja myös pääministeriä oli arvosteltu julkisesti huonosta asioiden hoitamisesta, mistä mahdollisessa oikeudenkäynnissä paukahtaisi lähes säännöllisesti vankilatuomio.

Netissä Calzadillan sanomaa kuitenkin peukutettiin runsaasti. Monet äidit lapsi sylissään osoittivat omissa videoissaan solidaarisuutta.

Imperiumin vastaisku

Samalla alkoi kuitenkin hallitusta kannattavilla nettisivuilla arvostelu ja herjakampanja Calzadillaa vastaan. Hänen vaikeuksiaan epäiltiin ja vähäteltiin perustelemalla väitteitä muun muassa Calzadillan kodissa näkyvillä huonekaluilla ja hänen hoidetuilla kynsillään. Toiset taas väittivät vanhaan tapaan hänen saavan rahoitusta vastavallankumouksellisilta Yhdysvalloista.

Herjaajiin liittyi nopeasti myös virallinen media. Puolueen nettisivusto Cubadebate kirjoitti, ettei video ollut mikään spontaani teko vaan dissidenttien organisoima ärsyttämistoimi.

Youtubeen puolestaan ilmestyi hallitusmyönteisen Guerrero Cubano- nimimerkin kirjoittama julistus. Miksi tämä muka kärsivä äiti tekee tätä? Ketkä ovat sen takana ja maksavat kaiken? Tekijä lupasi todistaa videon yhteyden Kuuban vastaisiin hyökkäyksiin äskeisessä Amerikan valtioiden kokouksessa ja Kuuban vastaiseen mafiaterrorismiin. Todisteita ei kuitenkaan esitetty.

Tämä Guerrero Cubano on mitä ilmeisimmin Kuuban turvallisuuspalvelun agentti. Tuskin virallinen media muuten lainailisi tällaisen nimeltä tuntemattoman tekijän ajatuksia ja syytteitä.

Riittää kun kertoo totuuden

Kuuban perustuslaissa (pykälä 54) valtio sanoo kunnioittavansa ja takaavansa ilmaisunvapauden. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa vain hallitukselle myönteisen ilmaisun kunnioittamista, mistä myös Calzadillan videon kohtelu hyvin kertoo. Saihan tämä ammatiltaan matkailuopas vallanpitäjien vihat saman tien niskaansa.

Video on myös hyvä esimerkki siitä, mitä seuraa, kun yhden puolueen valtio menettää informaatiomonopolinsa. Se joutuu jatkuvasti selittämään mustaa valkoiseksi, leimaamaan arvostelijat toisinajattelijoiksi, vastavallankumouksellisiksi tai Yhdysvaltain palkkasotureiksi. Ja kuitenkin Ameliankin tapauksessa kaikki tietävät hyvin, että videossa mainitut puutteet ovat jokapäiväisiä, näkyvät kaikkialla ja kaikki ne tietävät.

Tulee mieleeni äskettäin Suomessa vierailleen Kuuban tunnetuimman nykykirjailijan Leonardo Paduran sanat eräässä haastattelussa: "Ei Kuuban ongelmia tarvitse liioitella, riittää kun kertoo totuuden." Sitä eivät kaikki kuitenkaan näytä sallivan.

Teksti: Antti Halinen

Kuva: Unsplash/Dennis Schmidt