Suomalaisten jäljillä Kuuban Omajassa

Pohjoisamerikkalaisten rooli Omajassa on laajalti tunnettu, mutta samaa ei voi sanoa suomalaisista nykyisen Majibacoan kunnassa Kuuban Las Tunasissa. Suomalaisten toiminta on ollut paljon laajempaa kuin talojen rakentaminen.

Melkein vuosisata myöhemmin suomalaiset palasivat Omajaan. He osallistuivat solidaarisuusprikaatiin ja seurasivat niiden maanmiestensä jälkiä, jotka aikoinaan tulivat Omajaan unelmineen. Vierailua motivoi halu saada tietää enemmän suomalaisten historiasta Kuubassa.

Jaime Sarysky on tunnetussa kirjoituksessaan "Los Fantasmas de Omaja" viitannut suomalaisten puuseppien työhön Omajassa. Heidän käsissään syntyi pääosa bungalow-tyyppisistä taloista, jotka pohjoisamerikkalaiset rakennuttivat vuoden 1906 lopulla perustamaansa yhteisöön. Turun Siirtolaisinstituutissa tekemiensä tutkimusten perusteella Jaime Sarysky syvensi tietämystä 1900-luvun alussa Kuubaan matkanneista suomalaisita.

Mikä oli Ponnistus?

Saryskyn tutkimustem mukaan entinen kauppalaivan kapteeni Oscar Norring perusti Omajaan suomalaisyhteisön vuonna 1906. Tuohon aikaan Norring toimi Buenavista Fruit Companyn asiamiehenä. Yhtiön tehtävänä oli pohjoisamerikkalaisten perustaman asutuksen sitrusviljelyn kehittäminen. Sarysky, joka on perehtynyt tuon ajan asiakirjamateriaaliin, vahvistaa että "suomalaisten asutus alkoi puoli mailia itään kylän rajasta ja jatkui mailin tässä suunnassa ja puoli mailia etelään, pohjoisessa yhdensuuntaisesti rautatien kanssa".

Jouluna 1906 Oscar Norring ja hänen vaimonsa Selma saapuivat Omajaan ja perustivat siirtokunnan, joka nimettiin Ponnistukseksi. Myöhemmin, helmikuussa vuonna 1907 heihin liittyi helsinkiläinen puuseppä William Keskinen.

"Tavoitteemme on vapaus, veljeys ja tasa-arvo ja rauhallinen elämä, joka perustuu jokaisen omaan työhön", kirjoitti Norring Yhdysvalloissa ilmestyneessä suomalaislehdessä.

Keskinen puolestaan kehotti niitä, jotka "kantoivat todella sosialistisia ihanteita", liittymään siirtokuntaan. Kaikki viittaa siihen, että Ponnistuksessa yhteiset asiat keskusteltiin yhteisön jäsenten kokouksissa ja toisia pyrittiin kohtelemaan toverillisesti.

Kuitenkin jo vuoden 1909 lopulla Ponnistus alkoi heiketä. Vedensaannin vaikeus, etäisyys rautatieasemasta, minkä vuoksi hedelmien kuljetus tuli kalliiksi ja se, että pääosa siirtolaisista oli metsureita, kaivostyöläisiä ja käsityöläisiä, johtivat siihen, että Omajan sosialistinen unelma kuoli ja enemmistö sen jäsenistä palasi Yhdysvaltoihin. Saryskyn tutkimusten mukaan vuonna 1917 Omajassa oli jäljellä enää kolme viljelijää, joista yksi oli Keskinen.

Suomalaisten jälkiä

Vaikka aikaa on jo kulunut, on Omajassa tunnistettavissa suomalaisten jälkiä. Näkyvin näistä on talo numero 58, joka sijaitsee Avenida Camilo Cienfuefos -kadulla. Nykyisin talon omistaa José Vázquez Pérez, jonka isoisä Domingo Vázquez osti sen eräältä suomalaiselta vuonna 1922. Saatuaan talon haltuunsa perhe on huolella ja taiten säilyttänyt sen alkuperäisessä asussaan, tietoisena siitä, että heidän hallussaan on historiallisesti arvokas kiinteistö.

Talossa on paitsi mahdollista kokea ajan tyypillinen arkkitehtuuri myös suomalaisen puutyön mestarinäytteet - niin itse talossa kuin myös lukuisissa huonekaluissa, jotka ovat pohjoisen puuseppien kätten työtä. Säilyneiden tavaroiden joukossa on myös posliinilautanen 1920-luvulta, osoituksena siitä, että vaikka tuohon aikaan Ponnistus oli jo lakannut olemasta, yhteyksiä kaukaiseen tuhansien järvien maahan oli edelleen olemassa.

Myös paikallisessa metodistikirkossa, jonka alkuperäinen kalustus on lähtöisin suomalaispuuseppien käsistä, on edelleen käytössä mm. alkuperäinen saarnastuoli.

Useat Omajan asukkaat muistavat Ponnistuksen perustajan William Keskisen ja hänen perheensä, kuin myös sisarukset Lidia ja Alfred Parkerin. 90 vuotta täyttävä Jesús Morrell Oppow muistaa hyvin Keskiset, erityisesti Laurin, koska he käytännöllisesti katsoen kasvoivat yhdessä.

"Vanhus, William oli erinomainen puuseppä. Hän asui yhdessä vaimonsa Evan kanssa. Yksi pojista työskenteli Holguinissa, tytär Viola lähti Yhdysvaltoihin ja nuorin veli Lauri jää maatilalle. Myöhemmin tuli amerikkalainen lähetyssaarnaaja, joka meni naimisiin Laurin kanssa ja he lähtivät maasta. Eva kuoli, ja vähän tämän jälkeen maatila myytiin, Harry Holguinista ja muutkin lähtivät Yhdysvaltoihin. Jo kuollut Jésuksen veli Rafael Ángel Morrell Oppov säilytti useita huonekaluja, jotka Keskinen oli valmistanut", Jesús kertoo.

Edelleen Omajasta lounaaseen on "suomalaisten laitumena" tunnettu alue. Nykymaisemassa on käytännöllisesti katsoen mahdotonta havaita, missä sitrusviljelmät ennen olivat.

Rafaelin poikien Adnerin ja Ismael Morrell Rodríguezin sekä innostuneen Omajan historian harrastajan Tomás Vidalin avustamana lähdin niiden mahdollisten jälkien perään, joita suomalaisasutuksesta on saattanut jäädä jäljelle.

Löysimme varmoja jälkiä vesisäilöistä, joihin kerättiin sadevettä talojen yhteiskäyttöön. Lauri Keskisen entisestä talosta on jäljellä tuskin vesisäiliötä. Parkerin sisarusten taloa oli vieläkin vaikeampi jäljittää. Tapasimme alueella asuvan Pedro Peña Fernándezin, joka auttoi meitä tehtävässämme.

"Koska isoäitini asui lähellä, vierailin useita kertoja Alfred ja Lidia Parkerin kotona, kun olin pieni. Tämä tapahtui 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa", vahvisti Pedro. Hänen muistojensa johdattamana improvisoidulla tutkimusretkellämme tulimme pienelle niitylle, jonka hän osoitti paikaksi, jossa Parkereiden tila oli sijainnut. Vesisäiliön jäännökset, seinien rauniot, kuin myös tuon ajan pienten lasinsirujen ja pienten metallipalasten löytyminen olivat todisteita, jotka vahvistivat Pedron kertomuksen.

Uusi kohtaaminen

Perustamisensa 105-vuotispäivänä Omaja kohtasi palasen yhteistä historiaansa Suomen kanssa, kun solidaarisuusprikaatilaiset vierailivat Omajassa. Vaikka kenelläkään prikaatilaisista ei ollut sukulaisia Ponnistuksen perustajien joukossa, vierailu Omajassa teki heihin syvän vaikutuksen, erityisesti Latinalaisen Amerikan historiasta innostuneeseen Kristiina Satolaan.

"Olen hyvin tyytyväinen, koska tämä muistuttaa minua maanmiehistäni henkilöinä, jotka rakensivat ihastuttavia taloja ja tekivät kauniita huonekaluja. Hetket täällä ovat täynnä tunnetta. Ikään kuin Omaja ja Suomi olisivat toisen kerran yhdessä", hän sanoi minulle vakuuttaen palaavansa.

Epäilemättä tämä tapaaminen Las Tunasin maakunnan pikkukylän asukkaiden ja suomalaisten kesken uudisti siteitä, jotta "Ponnistuksen" historia ei unohtuisi.

Teksti: István Ojeda Bello
Käännös: Kristiina Satola
Julkaistu alun perin 2011 kuubalaisessa Periódico 26 -lehdessä