Kuuba aukeaa turismille – nämä asiat matkailijan pitää tietää

22.10.2021

Kuuban rajat avataan kansainvälisille matkailijoille 15.11. Matkailuministeri Juan Carlos García Grandan mukaan maa avataan kontrolloidusti ja portaittain. Kaikki Kuuban kymmenen kansainvälistä lentokenttää ovat valmiina rajojen avaamiseen.


Koronapandemia on koetellut Kuubaa kovalla kädellä tänä vuonna. Matkailuministerin mukaan marraskuussa Kuuba saavuttaa 90 prosentin rokotuskattavuuden, mikä mahdollistaa matkailun avaamisen. Viime viikkoina myös koronatapausten määrä on kääntynyt selvään laskuun kesän ja alkusyksyn huippulukujen jälkeen.

Matkailun avaaminen on Kuuballe välttämätöntä valuuttatulojen saamiseksi. Maa on koronapandemian aikana ajautunut pahimpaan talouskriisiin sitten Neuvostoliiton ja itäblokin hajoamisen. Ruuasta ja lääkkeistä on vakava pula ja pitkät sähkökatkot vaikeuttavat jokapäiväistä elämää.

Talouskriisin keskellä tehdyssä valuuttauudistuksessa lopetettiin turistienkin aiemmin käyttämä vaihdettava peso (CUC). Maan ainoaksi omaksi valuutaksi jäi Kuuban peso (CUP), mutta käytännössä suuri osa kaupankäynnistä on siirtynyt ulkomaanvaluutalla (MLC) tehtäväksi. Valuuttakaupoissa voi maksaa ainoastaan maksukorteilla, ei käteisellä rahalla. Keskellä kriisiä tehty uudistus on johtanut myös inflaatioon ja hintojen huimaan nousuun, mikä myös turistin on hyvä ottaa huomioon Kuuban matkustaessaan.

Huomioi nämä terveysturvallisuusmääräykset

  • Kansainväliset matkustajat eivät enää joudu pakolliseen karanteeniin maahan saapuessa.
  • Lentokentällä ei enää tehdä PCR-testiä kaikille matkustajille. Maahan saapuessa tehdään valvontaa ja otetaan satunnaisnäytteitä. Kaikki oireita osoittavat matkustajat ohjataan terveydenhuoltoon ja pakolliseen PCR-testiin.
  • Kaikkien Kuubaan saapuvien pitää esittää koronarokotetodistus täydestä rokotussarjasta. EU:n koronatodistus sisältää kolme eri todistusta: todistuksen koronarokotuksesta, todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronasta. Suomalaiset saavat todistuksen Omakannasta. Määräys ei koske alle 12-vuotiaita lapsia.
  • Rokottamattomien matkustajien tulee esittää todistus negatiivisesta COVID-19 -testituloksesta (PCR). Testi tulee olla tehty 72 tunnin sisällä ennen matkaa ja se on suoritettava lähtömaan sertifioidussa laboratoriossa. Määräys ei koske alle 12-vuotiaita lapsia.
  • Kaikilta Kuubaan matkustavilta vaaditaan matkustajan sairauskuluvakuutus.
  • Maskin käyttö on pakollista niin lentokentillä kuin koko maassa.
  • Yksityiset majoituksentarjoajat (casa particular) ovat velvollisia ilmoittamaan terveysviranomaisille mistä tahansa tartuntataudin oireista, joita he havaitsevat.

Mikä on muuttunut? Huomioi nämä!

  • Älä vie dollareita Kuubaan. Dollareita ei voi vaihtaa pankeissa tai rahanvaihtopisteissä, eikä käteisdollareilla voi laillisesti maksaa Kuubassa.
  • Maan virallinen valuutta on Kuuban peso (CUP). Turistien aiemmin käyttämä vaihdettava peso (CUC) ei enää kelpaa maksuvälineenä.
  • Suuri osa kauppojen tuotteista ja turismipalveluista maksetaan ulkomaanvaluutalla (MLC), ja maksaminen on mahdollista ainoastaan maksukortilla. Hotelleissa ja kaupoissa maksaminen onnistunee Suomessa myönnetyllä pankki- tai luottokortilla. Mikäli sinulla on useampia maksukortteja, kannattaa ne kaikki ottaa mukaan siltä varalta, että joku kortti ei toimi. Rahanvaihtopisteistä (CADECA) on mahdollista ostaa prepaid-maksukortteja, jotka toimivat vain Kuubassa ja joille voi ladata rahaa esimerkiksi euroilla.
  • Muista ottaa myös käteistä rahaa Kuubaan. Jos tarvitset esimerkiksi euroja, niitä ei välttämättä saa nostettua kuubalaisista pankeista tai rahanvaihtopisteistä maassa vallitsevan valuuttapulan vuoksi.
  • Jos viet tuliaisia/apua Kuubaan, muista että vuoden loppuun asti voit viedä rajoittamattoman määrän lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja elintarvikkeita Kuubaan maksamatta tullimaksua. Nämä on pakattava erilleen muista matkatavaroista. Huomioi lentoyhtiöiden matkatavararajoitukset.
  • Kuubassa on edelleen vaikea tarvikepula. Älä luota siihen, että voisit ostaa unohtuneen hammastahnan, deodorantin tai muun tarvikkeen paikan päällä, vaan tuo kaikki matkalla tarvittava Suomesta. Myös ravintoloissa saattaa esiintyä puutteita, joten lähde matkaan joustavalla mielellä.
  • Huomioi, että hinnat ovat nousseet Kuubassa moninkertaisiksi. Vielä ei tiedetä, miten matkailun avautuminen vaikuttaa hintatasoon jatkossa, mutta tällä hetkellä hinnat saattavat huimata päätä koronasulun jälkeen uudelleen avautuneissa ravintoloissa ja baareissa. Esimerkiksi Havannan yksityisravintoloissa ja terasseilla Cristal-oluttölkistä voi joutua maksamaan 150 pesoa eli yli viisi euroa ja mojitosta seitsemästä yli kymmeneen euroon. Juustopitsasta voi joutua pulittamaan jopa 200 pesoa eli seitsemän euroa ja porsaankyljyksestä 300 pesoa eli yli kymmenen euroa - tai enemmänkin.

Teksti: Tomi Kuhanen

Kuva: Polina Kuzovkova/Unsplash