Trumpin öljysaarto: YK:n pääsihteeri varoittaa humanitaarisesta romahduksesta Kuubassa

07.02.2026
Bensan ja dieselin myynti yksityishenkilöille on keskeytymässä Kuubassa. (Kuva: Unsplash/Ricardo IV Tamayo)
Bensan ja dieselin myynti yksityishenkilöille on keskeytymässä Kuubassa. (Kuva: Unsplash/Ricardo IV Tamayo)

Kuuba on tänä vuonna jäänyt kokonaan ilman öljyntoimituksia ulkomailta. Hallitus ottaa käyttöön hätäsuunnitelmia polttoainepulan pahentuessa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti tammikuun viimeisellä viikolla Yhdysvaltoihin kansallisen hätätilan Kuuban väitetysti aiheuttaman turvallisuusuhan vuoksi. Trumpin allekirjoittamalla toimeenpanomääräyksellä luodaan tullijärjestelmä, jonka tarkoituksena on estää Kuubaa saamasta öljyä ja polttoaineita.

Trumpin määräys sallii ylimääräisten tullien asettamisen kaikille maille, jotka suoraan tai epäsuorasti myyvät tai toimittavat Kuuballe raakaöljyä tai öljytuotteita.

Kuuba vahvisti torstaina 5.2., että maa ei ole saanut lainkaan polttoainetoimituksia ulkomailta viime joulukuun jälkeen. Presidentti Miguel Díaz-Canel totesi lehdistötilaisuudessa, että kuubalaisia odottavat "erittäin vaikeat ajat" Yhdysvaltojen öljysaarron takia ja että käyttöön otetaan joukko hätätoimenpiteitä, jotka tulevat "vaatimaan ponnisteluja".

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ilmaisi huolensa mahdollisesta humanitaarisesta romahduksesta Kuubassa, jos maan öljytoimituksia ei saada turvattua. Guterresin tiedottaja Stéphane Dujarric sanoi, että pääsihteeri on "erittäin huolissaan Kuuban humanitaarisesta tilanteesta", joka voi pahentua merkittävästi — jopa romahtaa — ellei maan energiatarpeita pystytä täyttämään.

YK on jälleen kehottanut Yhdysvaltoja lopettamaan vuosikymmeniä jatkuneen Kuuban kauppasaarron. Samalla järjestö on pyytänyt kaikkia osapuolia jatkamaan vuoropuhelua ja kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta.

Polttoainevarastot loppumassa

Yhdysvallat on tammikuun alusta lähtien estänyt kaikki öljytoimitukset Venezuelasta Kuubaan. Samalla öljyntuonti on pysähtynyt Meksikosta, jonka presidentti Claudia Sheinbaum yrittää neuvotella Trumpin kanssa ehdoista, joilla maa voisi myydä öljyä Kuuballe.

Venezuelan öljytoimitukset Kuubaan ovat vähentyneet jo viime vuosina, mutta toimitukset ovat olleet silti merkittävässä roolissa Kuuban erittäin vaikean energiakriisin oloissa. Eri asiantuntijat arvioivat, että Kuuba tarvitsee noin 110 000 barrelia öljyä päivässä energiatarpeidensa kattamiseksi, ja Venezuela toimitti siitä vuonna 2025 noin 30 000 barrelia päivässä.

Öljytoimitusten loppuminen merkitsee, että Kuuba on nyt täysin oman raakaöljynsä varassa. Se ei kata kuin 40 prosenttia maan tarpeesta. Vaikka presidentti Díaz-Canel ei lehdistötilaisuudessaan paljastanut yksityiskohtia hallituksen kaikista kriisisuunnitelmista, hän antoi joitakin ennakkotietoja ja viitteitä siitä, mitä voi olla tulossa.

Hän mainitsi esimerkiksi, että jokaisessa kunnassa tullaan syömään sitä, mitä kunta pystyy itse tuottamaan, koska polttoainetta ei ole ruoan kuljettamiseen. Jatkossa kaikille kansalaisille ei tulla jakamaan samansuuruisia määriä säännösteltyjä peruselintarvikkeita.

Díaz-Canelin mukaan Yhdysvaltojen toimet tulevat vaikuttamaan myös joukkoliikenteeseen, sairaaloiden toimintaan, kaikenlaisten instituutioiden ja koulujen toimintaan, talouden tuotantoon ja matkailuun.

Ensimmäiset hätätoimenpiteet

Kuubalaisille ilmoitettiin perjantaina 6.2.2026 ensimmäisistä toimenpiteistä, jotka otetaan tällä hetkellä käyttöön maan kriittisen energiatilanteen vuoksi.

Energia ja polttoaine:

  • Aurinkopaneelien asentamista jatketaan, myös joihinkin koteihin ja sosiaalisiin kohteisiin.
  • Kansalaisia ja yrityksiä kannustetaan hankkimaan uusiutuvan energian ratkaisuja ja myymään tuottamaansa sähköä.
  • Polttoaineen myynti pesoilla väestölle keskeytetään, samoin dieselin myynti dollareilla toimivilla huoltoasemilla.
  • Etusijalle asetetaan talouden alat, jotka tuottavat ulkomaanvaluuttaa.
  • Polttoaineen tuontia hajautetaan: useammat yritykset saavat luvan ostaa öljyä kansainvälisiltä markkinoilta.
  • Turistit keskitetään harvempiin hotelleihin energian säästämiseksi.

Työ ja terveydenhuolto:

  • Hallinnollinen työviikko keskitetään maanantaista torstaihin.
  • Julkiset rakennukset pidetään suljettuina viikonloppuisin.
  • Työaikoja muutetaan alueittain. Etätyötä lisätään; työntekijöitä voidaan siirtää muihin tehtäviin tai lomauttaa väliaikaisesti.
  • Kroonisesti sairaille luvataan turvata terveyspalvelut.

Ruoka ja vesi:

  • Nopeasti kasvavien viljelykasvien tuotantoa lisätään.
  • Kaupunkiviljelyä laajennetaan, jotta paikallinen ruuantuotanto kasvaisi.
  • Elintarvikkeiden hintoja pyritään kontrolloimaan.
  • Maataloudessa siirrytään enemmän eläinvetoiseen kuljetukseen.
  • Kastelussa ja vesipumppauksessa otetaan käyttöön aurinkoenergiaan perustuvia ratkaisuja.

Liikenne:

  • Polttoainetta käytetään ensisijaisesti satamien tärkeiden kuljetusten hoitamiseen.
  • Kaupunkien väliset junat kulkevat noin kerran viikossa.
  • Linja-autovuoroja vähennetään sekä kaupunkien välillä että niiden sisällä. Monin paikoin joukkoliikenne keskeytyy.
  • Terveydenhuollon työntekijöiden kuljetukset pyritään turvaamaan.
  • Sähkökäyttöisiä kulkuvälineitä pyritään lisäämään.

Koulutus:

  • Päiväkodit, erityisopetus ja alakoulut pyritään pitämään lähiopetuksessa.
  • Yläkoulujen opetusta lyhennetään tai järjestetään jaksoittain.
  • Ammatillinen koulutus ja opettajankoulutus siirtyvät etäopetukseen.
  • Korkeakoulut toimivat osittain etänä.
  • Asuntoloissa asuvat opiskelijat lähetetään kotiin odottamaan ohjeita.