Kuuba yrittää suitsia inflaatiota

03.01.2022
Kauppa käy maatalousosuuskunnan markkinoilla Havannassa. Kuuban hallitus yrittää lisätä maataloustuotantoa uusien kannustimien avulla.
Kauppa käy maatalousosuuskunnan markkinoilla Havannassa. Kuuban hallitus yrittää lisätä maataloustuotantoa uusien kannustimien avulla.

Hinnat nousivat viime vuonna noin 70 prosenttia.

Kuuban valtio keskittyy vuonna 2022 inflaation taltuttamiseen. Viime vuonna hinnat nousivat lähes 70 prosenttia, mikä vaikeutti tuntuvasti kuubalaisten elämää ja johti kesällä vihaisiin mielenilmauksiin eri puolilla maata.

Jotta liikehdintä ei yltyisi uudelleen, maan talous on saatava elpymään, tarpeellisten hyödykkeiden tarjontaa kasvatettava ja hintataso pidettävä kurissa, presidentti Miguel Díaz-Canelin hallitus kaavailee.

Inflaatio on valtava haaste keskitetysti johdetulle valtiolle, joka joutuu tuomaan jopa 80 prosenttia peruselintarvikkeistaan ulkomailta. Tuskaa lisää se, että valtion on juuri määrä aloittaa uudelleen ulkomaisten velkojensa lyhentäminen.

Jonotusta ja mustaa pörssiä

"Päähuoleni on ruuan hankkiminen. Kun kaikesta on pulaa, joudun viettämään tuntikausia jonottamalla leipää, kanaa, ruokaöljyä ja muita perustarvikkeita. Aikani ei aina riitä, koska käyn töissä", havannalainen kirjanpitäjä Maricela Reyes valittaa.

Hän asuu eläkkeellä olevan äitinsä ja lukioikäisen tyttärensä kanssa. Reyesin kuukausipalkka on virallisen kurssin mukaan 175 dollaria (dollari on 0,88 euroa).

Hän muistuttaa, että sianliha maksaa noin 19 dollaria kilo ja maitojauhekilosta joutuu pulittamaan mustassa pörssissä noin 40 dollaria. "Joudun ostamaan sieltä osan tuotteista, koska valtion kauppoihin niitä ei tule tai ne loppuvat kesken."

Korruptiota ja varastelua

Kuuban talous- ja suunnitteluministeri Alejandro Gil myönsi joulun alla parlamentissa, että markkinoilla esiintyy paljon "laittomuutta, jälleenmyyntiä ja spekulaatiota, joita vastaan on taisteltava."

Hän muistutti, että viime vuoden alussa tehdyn rahauudistuksen jälkeen valtio ei ole nostanut perushyödykkeiden, kuten sähkön, polttoaineiden, perusruokakorin sisällön, veden tai kaasun hintaa, vaikka tuontitavara on kallistunut.

Virallisen vaihtokurssin mukaan dollari on 24 pesoa, mutta mustassa pörssissä se maksaa noin 80 pesoa. Pimeät markkinat pyörivät korruption ja valtiolta varastetun tavaran avulla.

Havannalaisen apteekin jonossa oli pääasiassa ikäihmisiä helmikuussa 2021.
Havannalaisen apteekin jonossa oli pääasiassa ikäihmisiä helmikuussa 2021.

Palkatkin nousivat

Vuoden 2021 alussa Kuuba poisti käytöstä kahden valuutan järjestelmän ja devalvoi peson, mikä nosti hintoja reippaasti. Valtion tukiaisia lopetettiin, ja palvelut kallistuivat. Minimipalkka nousi valtiolla 87 dollariin kuussa ja ylimmät palkat noin 400 dollariin. Alin eläke kohosi 63 dollariin.

Asiantuntijoiden mukaan uudistus teki yritysten kirjanpidosta entistä luotettavampaa ja kansainvälisten sääntöjen mukaista.

Moitteita tuli kuitenkin siitä, että uudistuksen kanssa vitkuteltiin kymmenen vuotta eikä tuotteiden tarjontaa ole saatu kysynnän tasolle.

Uupumus leviää

"Tavarapula yhdessä koronapandemian kanssa on uuvuttanut kuubalaiset perheet", sosiologi Reina Fleitas tiivistää.

Koronatilanne näytti joulukuussa olevan hallinnassa, sillä kotimaisten rokotteiden ansiosta täysin rokotettujen osuus nousi 85 prosenttiin väestöstä.

Reinan mukaan elinkustannusten kohoaminen heikentää työn tuottavuutta, koska työntekijät joutuvat uhraamaan yhä enemmän aikaansa ostosten tekoon ja yrityksiin ratkoa lukemattomia arjen ongelmia.

Hallitus aloitti marraskuussa helmikuulle jatkuvan 33-kohtaisen toimintaohjelman, jonka pitäisi pysäyttää inflaatiokierre ja vakauttaa maan talous.

Ministeri Gilin mukaan hinnat saadaan kuriin pienentämällä budjettivajetta ja lisäämällä tarjontaa. "Ei kasvattamalla tuontia vaan tuotantoa."

Kasvua matkailusta

Kuuban kansantuote kutistui 13 prosenttia vuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana. Loppuvuonna päästiin hienoiseen nousuun ja vuodelle 2022 ennustetaan neljän prosentin kasvua eritoten matkailun elpymisen toivossa.

Hallitus on luokitellut elintarvikepulan kansallisen turvallisuuden kysymykseksi. Vastikään pidennettiin heinäkuun loppuun asti lupaa, jonka nojalla matkailijat saavat tuoda tavaroissaan vapaasti ruokaa sekä hygienia- ja lääketarpeita.

Lisäksi valtio korotti maatiloille maksamaansa maidon hintaa ja perusti 75 miljoonan dollarin tukirahaston edistämään lihan ja tärkeimpien ruokakasvien tuotantoa.

Teksti: IPS - Luis Brizuela

Kuvat: Jorge Luis Baños/IPS 

(Inter Press Service)