"Haluamme ettei Suomi käännä selkäänsä maailmalle"

16.03.2023

Suomen ei tule kääntää selkäänsä maailmalle, vaan rakentaa turvallista ja vakaata tulevaisuutta. Näin painotetaan kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon julkaisemassa vetoomuksessa.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet yli 200 suomalaista yhteiskunnallista vaikuttajaa. Allekirjoittajia ovat esimerkiksi: presidentti Tarja Halonen, ministeri Elisabeth Rehn, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen, THL:n johtaja Mika Salminen, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro, arkkipiispa Tapio Luoma, jalkapallovalmentaja Tim Sparv, toimittaja Riku Rantala, Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.

Lisäksi mukana on runsaasti eri kansalaisjärjestöjen puheenjohtajia ja toiminnanjohtajia sekä monipuolisesti ihmisiä yhteiskunnan eri aloilta. Allekirjoittajien joukossa on myös poliitikkoja: europarlamentaarikkoja, kansanedustajia ja kansanedustajaehdokkaita.

Vetoomus pyrkii nostamaan Suomen ulkopolitiikan suunnan ja arvot osaksi vaalikeskustelua. Vetoomuksessa muistutetaan, että turvallisen tulevaisuuden rakentamisessa on sotilaallisen varautumisen lisäksi myös muita ulottuvuuksia.

"Olemme iloisia siitä, että vetoomuksen taakse on asettunut laaja koalitio yhteiskunnallisia vaikuttajia monelta eri alalta. Vetoomuksen tukijoita löytyy myös laajasti puoluekentältä. Toivomme tämän lähettävän vahvan viestin siitä, millaisen Suomen haluamme nähdä tulevalla hallituskaudella", toteaa Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi.

Vetoomuksessa korostetaan vakauden ja turvallisuuden merkitystä Suomelle ja maailmalle. Vakaus on monin tavoin myös Suomen etu: toisella puolella maailmaa tapahtuvat asiat vaikuttavat monin tavoin Suomeen ja suomalaisiin.

"Kestävää rauhaa ja vakautta rakennetaan tehokkaimmin puuttumalla kriisien ja konfliktien juurisyihin, kuten ihmisoikeuksien polkemiseen, demokratian rapautumiseen sekä eriarvoisuuteen ja köyhyyteen. Valtavaksi kasvanut eriarvoisuus sekä ilmastokriisin hälyttävä eteneminen ovat sotilaallisen konfliktin ohella suurimpia uhkia yhteiskunnalliselle turvallisuudelle", vetoomuksessa todetaan.

Allekirjoittajat muistuttavat, että kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja rauhantyö ovat Suomen tekemiä tärkeitä investointeja globaaliin turvallisuuteen ja vakauteen. Niiden avulla sekä ennaltaehkäistään kriisejä että tuetaan ihmisiä äärimmäisessä ahdingossa.

Turvallisuus ei ole kestävää, ellei se huomioi tarvetta vastata ihmisten perustarpeisiin ja arvokkuuteen, vetoomuksessa todetaan. Tämä tarkoittaa muun muassa ihmisoikeuksien sekä ihmisten terveydellisen ja taloudellisen turvan vahvistamista.

"Me, allekirjoittaneet, haluamme Suomen luovan vakaata ja turvallista maailmaa kaikille. Tämän takaamiseksi on tärkeää panostaa kehitysyhteistyöhön, humanitaariseen apuun ja rauhantyöhön erottamattomana osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Haluamme, että Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle".

Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle -vetoomus