Prikaatissa tehdään vapaaehtoistyötä yhdessä kuubalaisten kanssa. Suomi-Kuuba-seura on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Las Tunasin lastensairaalan kanssa.

Prikaatilaiset Las Tunasissa

Suomi-Kuuba-seuran kahdeksas Las Tunas -prikaatimatka toteutui helmikuussa 2018. Reissuun osallistui kuuden hengen pieni, mutta sitäkin mukavampi ryhmä, joka maalasi matkan aikana kilometreissä mitattavan määrän lastensairaalan edustan jalkakäytävien reunoja.


Las Tunasin maakuntaa kutsutaan portiksi itäiseen Kuubaan. Tämä Kuuban nuorimpiin lukeutuva maakunta rajoittuu pohjoisessa Atlantin valtamereen ja etelässä Karibian mereen. Maakunnassa on yhteensä noin 540 000 asukasta, joista noin 207 000 asuu maakunnan pääkaupungissa, jolla on sama nimi kuin maakunnalla, Las Tunas.


Las Tunasin maakunnassa koko alueen väestöä palvelee kolme yleissairaalaa, kaksi lastensairaalaa ja yksi psykiatrinen sairaala sekä joitakin erillislaitoksia. Suomi-Kuuba-seura on tehnyt aiemmin useamman vuoden ajan yhteistyötä Las Tunasin yliopistollisen Martires de Las Tunas -lastensairaalan kanssa, ja nyt palasimme sairaalaan tekemään vapaaehtoistyötä.

Kolme aiempaa vuotta Las Tunas -prikaatin kohteena oli odottavien äitien talo Hogar Materno Clodomira Acosta Ferrales. Las Tunas -prikaati on toteutettu yhteensä kahdeksan kertaa.

Töissä lastensairaalassa

Prikaatimatka alkoi Havannasta 5. helmikuuta, jossa vietimme yhden päiväntutustuen Vanhan Havannan nähtävyyksiin. Keskiviikkoaamuna seuraamme liittyi matkatoimisto Amisturin opas, aiemmin prikaateilla olleillekin tuttu Margarita. Lähdimme pikkubussilla kohti itäistä Kuubaa ja matkalla Margarita selitti meille Kuuban historiaa ja nykypäivää.

Keskiviikkona kohteenamme oli Santa Clara, jossa tutustuimme Che Guevaran muistomerkkiin ja mausoleumiin sekä kaupungin keskustaan Villa Claran ICAPin Yadiran kanssa. Torstaina teimme kaupunkikierroksen Camagüeyssä ICAPin Lourdesin seurassa ja illalla saavuimme Las Tunasiin, jossa ryhmämme täydentyi Tumilla ja Pekalla, jotka olivat polkupyörineen saapuneet paikalle reittiä Havanna-Santiago de Cuba-Las Tunas.

Perjantaiaamuna matkasimme tutustumaan lastensairaalan toimintaan, henkilöstöön ja tulevaan työkohteeseemme. Meidät vastaanotti lastensairaalan johtaja Nidia Ana Leyva johtoryhmineen, ja paikalla olivat myös Las Tunasin ICAPin Edelmis Leyva sekä puolueen paikallinen edustaja. Suomalaisina tunsimme itsemme tervetulleiksi, onhan lastensairaala ollut vuosien aikana sekä Kuuba-seuran prikaatien että ulkoministeriön tukeman avustushankkeen kohteena.

Työkohteena meillä oli sairaalan sisäänkäynnin jalkakäytävien kiveysten maalaaminen. Kuubassa maalipinnat ovat sääolosuhteitten johdosta kovalla koetuksella, joten nämä sisäänkäyntiä ja liikennettä ohjaavat pinnat olivat menettäneet lähes kokonaan aiemman maalipintansa. Odottelimme myös vihreän maalin saapumista, jotta olisimme päässeet maalaamaan seinäpintoja, mutta tätä väriä ei prikaatin kuluessa kauppaan saatu. Niinpä meidän jäljiltämme Las Tunasiin jäi kilometreissä mitattava määrä valkoiseksi maalattua katukiveyksien siistiä reunaa sairaalan edustalla.


Työpäivien aamut sujuivat samalla rytmillä: aamulla avolavalla tai Ladalla sairaalalle ja maalaushommiin. Mukana maalaustöissä oli sairaalan henkilökuntaa, nuoria fysioterapeutteja sekä journalistiystävämme István Ojeda Bello, joka teki meistä myös juttuja paikallismedioihin. Pääsimme myös radioon ja sekä paikalliseen että valtakunnalliseen tv-lähetykseen.

Ilta korttelikomiteassa on olennainen osa prikaatin ohjelmaa. (Kuva: Eeva Kokki)

Kulttuuria ja ystäviä


Prikaatin ohjelmaan kuului monenlaista kulttuuria ja tutustumista eri kohteisiin. Vierailimme Plaza Martiana -aukiolla, Vicente Garcia -puistossa, Rita Longan veistospuistossa, maakunnan taiteilijaseuraan vieraina sekä Jose Martí -maakuntakirjastossa. Erityisen kiinnostava oli vierailu Kuuban ekonomistien järjestön (ANEC) luona, jossa keskusteltavaa riitti niin kauppasaarrosta ja sen vaikutuksista, kansantaloudesta tai tuonnin ja viennin tasapainosta.

Lauantaina vierailimme Omajan kylässä, jossa 1900-luvun alussa vaikutti suomalainen siirtokunta. Tällä kerralla prikaatilaiset eivät istuttaneet perinteistä ystävyyden puuta, mutta kiersimme tutustumassa kylän historiaan ja elämään, viimeiseen suomalaisrakenteiseen taloon ja metodistikirkkoon. Vierailumme huipentui kylän kulttuuritalolle, jossa saimme nauttiaksemme huipputasokkaita musiikkiesityksiä, tansseja ja runoutta.

Pääsimme lauantaina myös näkemään ”Noche Tuneran”, jolloin paikalliset kokoontuvat kaduille viettämään aikaa yhdessä, syömään ja kuuntelemaan musiikkia. Illan päätteeksi siirryimme tapaamaan vielä korttelikomitean edustajia. Paikalla oli yli 50 ihmistä lähikortteleista. Sunnuntai oli rentoutumispäivä ja matkustimme Brisas de Covarrubiasin rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Ei ollenkaan hassumpaa nukahtaa aurinkovarjon alla ihanassa lämmössä.

Näkemiin, ystävät!

Keskiviikkona, ystävänpäivänä, vuorossa oli prikaatin päätösjuhlallisuudet. Sairaalalla meille luovutettiin juhlallisesti kunniakirjat prikaatiin osallistumisesta. Illan juhlia oli valmisteltu jo edellisinä päivinä, hankittu kakut ja juomat ja etsitty kaupungin laidalta porsas, joka oli illan pääruokana. Mukaan juhlaan kutsuimme prikaatiin osallistuneita sairaalasta, työkavereistamme, majapaikoistamme ja ICAPilta.

Juhlista jäi mukava ja kepeä, mutta samalla haikea mieli. Mikä parasta, tänne olemme tervetulleita jatkossakin.Aamulla Tumi ja Pekka olivat jo hypänneet polkupyöriensä selkään ja lähteneet polkemaan kohti Havannaa siinä vaiheessa, kun me muut aamulla siirryimme jälleen pikkubussin kyytiin ja suuntasimme kohti Havannaa, jonne saavuimme illan jo hämärryttyä.

Vuorossa oli vielä yksi yö hotelli Lincolnissa ja iltasalsat Jardines de 1830:ssa. Aivan mahdottoman hauska viimeinen päivä prikaatimatkalaisten ja paikallisen ystäväni kanssa kruunasi onnistuneen matkan.

Eeva Kokki