
Kehitysvamma-alan yhteistyö
Suomi-Kuuba-seura on yhdessä Kehitysvammaliiton kanssa rakentanut Havannaan keskuksen, joka kehittää selkokielistä oppimateriaalia erityisesti kehitysvammaisten opetuskäyttöön ja tekee selkokieltä tunnetuksi Kuubassa. Kuubalainen yhteistyökumppanimme on Celaee (Centro de Referencia Latinoamericano para la Educación Especial), jonka vastuulla selkokeskuksen toiminta on.
Projekti on ollut osa laajempaa kokonaisuutta, joka aloitettiin vuonna 2000 kuubalaisen kehitysvamma-alan toimijoiden kanssa. Suomalaiset ovat osallistuneet Freddy Navarro ja Tony Santiago erityiskoulujen varustuksen parantamiseen, suomalaisia kehitysvamma-alan asiantuntijoita on vieraillut Kuubassa ja kuubalaisia Suomessa. Kuubassa on myös julkaistu ensimmäinen kehitysvammaisille tarkoitettu selkokirja Pensando en tí.
Suomi-Kuuba-seuran kolmevuotinen kehitysyhteistyöprojekti Itsenäiseen elämään - arikipäivän taitojen opettaminen kehitysvammaisille nuorille käynnistyi joulukuussa 2008 suomalaisten asiantuntijoiden koulutusmatkalla Kuubaan.
Hankkeella pyritään edistämään Kuuban kehitysvammaisten nuorten valmentautumista itsenäiseen arkielämään parantamalla tähän tähtäävää erityisopetusta. Tavoitteeseen pyritään asiantuntijavaihdon, koulutustilaisuuksien sekä kahden kokeiluryhmän luomisen avulla. Hankkeen päämääräksi on asetettu yleisen Kuuban olosuhteisiin soveltuvan opetusmallin rakentaminen. Hankkeessa hyödynnetään selkokeskuksen vamistamia opetusmateriaaleja.
Projektille tukea voi osoittaa Suomi-Kuuba-seuran keräystilille 800010-00353236 viitteeksi: itensäiseen elämään -projekti.
Keräyslupa POHADno/2010/3333. Keräyslupa on voimassa 19.10.-6.10.2012 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Toimeenpanija: Suomi-Kuuba-seura ry
Keräyslistoja saatavilla seuran toimistolta.
Sairaalahanke Las Tunasissa
Suomi-Kuuba-seura aloitti vuonna 2010 yhteistyössä Kuuban terveysministeriön kanssa hankkeen Martires de Las Tunas –lastensairaalan opetus- ja tutkimusfasiliteettien parantamiseksi ja sairaalan tietoteknisen varustustason kohottamiseksi.
Hankkeella pyritään vaikuttamaan opetus- ja tutkimustoiminnan laadun kehittämiseen ja samalla myös hoidon laadun kehittämiseen erityisesti lastenonkologian alalla, koska tietotekniikan laajempi käyttöön ottaminen mahdollistaa tiiviimmän yhteydenpidon alan muihin instituutteihin niin Kuubassa kuin ulkomailla ja liittymisen kansalliseen lastenonkologian verkostoon (Red Nacional Oncopediátrica). Tällä on merkittävä vaikutus syöpälasten hyvinvoinnin ja heille tarjottavan hoidon kannalta.
Hankkeen tukemiseksi kerätään varoja vuonna 2011. Sen lisäksi seura järjestää kesäkuussa solidaarisuusprikaatimatkan Las Tunasiin. Prikaatilaiset tekevät vapaaehtoistyötä Las Tunasin lastensairaalaan maalaamisen ja remontoinnin parissa.

Jos haluat tukea hankkeita, ota yhteys seuran toimistoon.
Selkokielestä lisätietoa: papunet.net/
selkokeskus
Kehitysvammaprojektin asiantuntijakirja Hacia la vida independiente (pdf)